torstai 3. toukokuuta 2012

T niin kuin tyttöystävä

"Onko Neon parisuhdemankelissa?"

Kiitos sähköpostista ja uudesta nimityksestä, mutta nyt on pakko heittäytyä hankalaksi. Mä en tiedä vastausta kaikkiin maailman parisuhdeongelmiin. Mä olen kyllä kokenut kaikenlaista, mutta sinkkuus (joo joo, harkinta-aikainen harkinta-ajaton sinkkuus) ei mun mielestä ole niin suuri meriitti, että olisin pätevöitynyt parisuhdenero. Tiedän, että kehitän hyvinkin nopeasti uuden teorian tai ratkaisun melkein mihin tahansa parisuhteen ongelmaan kysyttäessä, mutta... Muistakaa, että sinkun lisäksi mä olen myös niitä, jotka mielellään haluaa ihmisten toimivan kuten minä sanon, mutta välttävän toimimasta kuten minä teen.

Mä olen kuullut aikaisemmin juttua siitä, että kahden asunnon loukkuun voi jäädä tosi helposti. Nyt musta alkaa tuntua siltä, että myös kahden naisen loukkuun voi jäädä helpolla. Voi hyvänen aika sentään tätä vapaan rakkauden aikaa. Vai miksi avoimiksi suhteiksi niitä nyt kutsutaankaan. Se on alue, jota Neo-tädin on hyvin hyvin vaikea ymmärtää. Eikä Neo-täti edes yritä ymmärtää sitä polyamoria juttua, koska yhdessäkin on monesti ollut yli oman tarpeen.

Ongelma on siis se, että ei tiedetä pitäisikö valita aa vai bee, vai voisiko olla sekä aa että bee tai ehkä sittenkin ihan joku muu. Mikäli oikein tulkitsin, niin vaihtoehto aabee oli jo melko hyvin omalla päättelyllä onnistuttu kumoamaan, joten ei siitä sen enempää. Mun on myös aika vaikea mennä sanomaan näin sähköpostipohjalta, että kumpi niistä olisi se parempi vaihtoehto. Ehkä joku muu.

Mietitäänpä kuitenkin. Aa on kertomuksen mukaan ihan hyvännäköinen ja sillä on isot tissit ja bee on mukava ja sitä on ikävä. Onko tossa oikeasti jotain miettimistä? Kaikilla mainituilla ominaisuuksilla on taipumus olla katovaisia, joten ota ihmeessä ne isot tissit. Painovoima alkaa kyllä vetää niitä aikojen kuluessa kohti maata, mutta ne on silti isot.

Ja ei. Neon parisuhdemankeliin ei sisälly sellaista palvelua, että Neo lähtisi etsimään elämän naista  - ei kyllä miestäkään - jonkun kanssa pyydettäessä. Tärkein pointti, mikä mulla nousi tekstistä mieleen oli se, että jos vaikka jarruttaisi vähän. Jos ei olisi niin kiirettä edetä ja jos ei olisi tarvetta jollekin, niin ehkä sit voisi löytää jotain pysyvää. Tulis sitku on tullakseen.

Ja niille joille tämä ei auennut yhtään, niin parhaat neuvot ikinä on antanut joku kokenut mies.



Onko sullakin ongelma? Kysy ihmeessä!
Neo vastaa melkein varmasti:
aakkostarinat@gmail.com

2 kommenttia:

  1. "I was married to the sea until She found me in bed with two lakes. I regret nothing" Captain Morgan.
    -MJ :D

    VastaaPoista
  2. Selvähän se. :)
    Vaikka toi jätkä tuskin on koskaan selvää päivää nähnytkään.

    VastaaPoista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...