torstai 30. elokuuta 2012

I niin kuin itsensä syyllistäminen

Mikä siinä on, että personal trainerin puhelut aiheuttavat nykyään melkein samanlaisen reaktion kuin puhelinmyyjienkin puhelut. Toki sillä erotuksella, että puhelinmyyjälle en koskaan soita takaisin enkä edes pode siitä huonoa omaatuntoa. Ehkä syyllisyyden tunteella on jotain tekemistä sen kanssa, että kesän aikana ei ole paljoakaan tullut liikuttua.

Raineri soitti tiistaina ja päätin jättää vastaamatta. Tänään soitin takaisin ja jouduin myöntämään, että tarvitsen häntä. (Miettikää nyt. Soitin miehelle ja sanoin tarvitsevani häntä. Ja että olen vielä valmis maksamaankin hänen seurastaan. Tän naisen täytyy olla pahasti sekaisin.) Vielä vähän aikaa. Itse asiassa seuraavat kymmenen viikkoa. Sitä mä kuitenkin aloin miettiä, että mistähän mä oikeasti maksan. Salilla voi käydä ilman vieressä höpöttelevää kaveria. Juomapullon osaan täyttää itsekin, jos juoma loppuu kesken treenin. Ruokavaliolle ei tarvitse tehdä mitään. Toistaiseksi olen myös pysynyt tavoitteessa, vaikka olenkin lusmuillut enemmän kuin sallisin itselleni. Mun täytyy siis olla jotenkin hullu, kun haluan ostaa itselleni syyllisyydentunnetta. Kun kerran viikossa multa tentataan muun höpöttelyn ohessa, että mitä viikon aikana on tullut tehtyä, niin syyllisyys ajaa mut myös ainakin bodypumpiin, spinningiin ja steppiin. Tai ainakin luulen toivon niin. Ainakin syksyn aikataulut näyttää lupaavilta sen suhteen.

Piiskaan nyt silti hiukan vielä itseäni siitä, että tarvitsen muka maksetun piiskurin. Vaikka kaipa rahojaan voisi huonomminkin sijoittaa. Miksi itseensä sijoittamisesta seuraa lähes poikkeuksetta syyllisyys?


PS. Tuksu on yhtä tunnettu brändi kuin Nokia, ainakin omasta mielestään. Varoitus: Linkki johtaa juutuubi videoon, enkä ole varma itkettääkö mua vai naurattaako sittenkin enemmän.

10 kommenttia:

  1. Olen miettynyt tuota tarjontaa paljon itsekkin. Aloitin uudella salilla ja minau pidettiin suorastaan outona kun en halunnut käyttää ilmaista palvelua, jonna könttikundi tai timmimimmi kyttää kun nostelen kahvakuulaa... että teenkö sen oikein :D mutta hyvää silmänruokaa ovat ne miespuoliset ei siinä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tämä ei ole könttikundi. Pikemminkin timmikundi. Ja hiukan kivakin kundi. Toisaalta palvelu ei rajoitu pelkästään salille vaan ihan yhtä hyvin voidaan lähteä lenkille tms, miltä nyt sattuu tuntumaan. Ja niin, tekeehän se muutaman saliohjelman sillä hinnalla. ;D

      Poista
  2. Mulla alkaa myös syksyn perinteinen "blondi kuntoon" -projekti sunnuntaina pumppi-tunnilla. Vähän hirvittää, kun kesä on mennyt enimmäkseen löysäillessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka sitä kesä-/rantakunnolla mitään tekisikään. Kunhan jouluna saa syödä hyvällä omallatunnolla ;D

      Kivaa, kun muutkin blondit ryhdistäytyy. :)

      Poista
  3. Voi kun olisi saanut olla mukana niissä rapujuhlissa... Voi jestas!

    Mun personal trainerin pitäis olla sellanen 24/7 -versio, itsekuri kun vaatisi sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tässä mietin josko pitäisi lähteä Tuksunkin tähdittämiin sikajuhliin lauantaina. NOT! :D

      Mulla on tapana ilmestyä sovittuihin tapaamisiin, niin sen takia kerta viikkoon pt:ia riittää. Ja tiedän kokemuksesta, että itsekuri kasvaa siinä samalla. Oikeastaan sen tehtävä on motivoida mua ja keksiä mulle parempaa tekemistä, kun vanhoihin kuvioihin on kyllästynyt.

      Poista
  4. Minä pakoilin omaa raineriani silloin vielä, kun olin kuntosalin jäsen. Annoin sen tehdä itselleni kunto- sun muut mittaukset ja ohjelman, mutta siihen loppui yhteistyömme. Erotessani kuntosalilta paikkakunnalta muuton vuoksi jouduin ristikuulusteluun, miksi en ollut käyttänyt heidän tarjoamaansa palvelua, josta maksan. Huippua oli, että jouduin vielä allekirjoittamaan lapun, jossa vakuutin eroavani ihan hyvällä mielellä kuntosalijäsenyydestä enkä haudo pahaa mieltä firmaa kohtaan. Ei auttanut suullinen selvitys, että olisi tullut turhan pitkäksi kuntosalimatka parinsadan kilometrin päästä uudesta osoitteesta. :O

    Tuksu-linkkiä en uskaltanut avata. Saisin vielä allergisen reaktion ja hengenahdistuksen. Kissakuva lievitti ihanasti Tuksu-ahdistustani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipas harvinaisen painostavia toimia kuntosalilta. Mua ei kukaan sentään ole mistään syyllistänyt. Ihan itse olen sen tunteen itselleni kehittänyt. Päinvastoin aina sanotaan, että verenmaku suussa ei tarvitse tehdä mitään.

      Mulla on ollut lähinnä huono asenne, koska ehdin tykästyä siihen ekaan personal traineriin niin kovasti. Olin päättänyt, etten halua taas tutustua johonkin uuteen. Nyt tein sitten saman sille, joka heistä vastasi puhelimeen. "Joo, sä oot varmaan kanssa ihan kiva, mutta mä haluan P:n. Pyydätkö häntä soittamaan mulle, kun vapautuu, koska tällä kertaa ajattelin vastata."

      Tuksu-linkki pitääkin avata vain omalla vastuulla. Kissakuva kertoo, että mulla on tänään viimeinen työpäivä. :D

      Poista
  5. vähän sama rainerista. mietin kovasti moista, mut sitten huomasin ettei se tuo mitään lisäarvoo. jumppaan kun jumppaan, kutenkin joka päivä jotain. en kaipaa syyllistäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan oikeasti käynyt aika hyvä tuuri noiden kahden rainerini kanssa. Kumpikaan ei ole olleet syyllistäjätyyppejä oikeasti. Enemmän mä itse itseäni syyllistän kuin kumpikaan heistä ikinä. Ne vaan tsemppaa ja on seurana. Siksi lenkkeily on ehkä kivoin vaihtoehto, kun ei yksin tarvitse hikoilla. ;D

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...