torstai 29. toukokuuta 2014

Y niin kuin ylioppilaskampaus

Viimeistä viedään - lomapäivää nimittäin. Tosin mieli askartelee jo ahkerasti lauantaissa. Ennakolta tiedän, että aamuyhdeksältä tuoliini istahtaa tuore ylioppilas, jolle tehdään lakinkestävä kampaus. Häntä puhelimessa haastatellessani en kuitenkaan saanut oikein vihiä, millaista kampausta hän toivoo. Ainoa asia, mistä molemmat olimme puhelun jälkeen varmoja oli se, että kampauksen painopisteen tulee olla alhaalla, koska sen kruunaa jossain vaiheessa päivää puhtaan valkoinen ylioppilaslakki.

Vaihtoehtojahan on pilvin pimein siitäkin huolimatta eikä nettisurffailu ainakaan vähentänyt vaihtoehtoja.


Se voi olla kiharrettu ja vain osittain kiinni.


Se voi olla kiharrettu ja letitetty.


Letistä voi tehdä niskaan myös kukkasen.


Niskanuttura voi olla löysähkö.


Tai se voi olla klassinen chignon.


Nuttaran voi myös laittaa sivulle.

Ehkä mä sittenkin vaan jatkan lomaani. Onhan tossa jo vaihtoehtoehtoja, mitä voi ehdotella. Lettikukan jätän suosiolla ehdottamatta, koska sitä varten pitäisi kaivaa nyt heti harjoituspää esiin ja alkaa harjoittelemaan. Mutta mähän olen lomalla, niin ei se nyt vaan käy. Eiköhän asiakaskin ole tähän mennessä jo ehtinyt miettiä omia toiveitaan, joten ei se kokonaan mun mietittäväksi jääne.

Sitä paitsi mulla itsellänihän ei edes ollut mitään tukkahuolia, kun lakin sain. Polkka, on se sit vaan niin helppo ja vaivaton - äidillä ja tyttärellä!

6 kommenttia:

  1. Oi, toi lettikukka on i-ha-na!!! Jos mulla olis jotkut kampausta vaativat juhlat, niin vaatisin saada tuommoisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyl määki, jos mulla olis tukkaa mistä tehdä sellanen. Tai voisin mä vaatia muutenkin. :D

      Itse asiassa nyt kun tihrustelin kuvaa uudelleen, niin se ei ehkä olekaan niin vaikea kuin miltä näyttää. Paitsi tietty se kukkaosa voi vaatia harjoitusta.

      Poista
    2. Olisko tässä nyt vihdoin syy mennä naimisiin... *poistuu ovesta etsimään sulhoa*

      Poista
    3. Jos se riittää sulle syyksi, niin JOOOO! Pääsenhän mä sitten häihin, pääsenhän?

      Poista
  2. Polkka oli mullakin :) Nuo kävisivät jo ihan hääkampauksistakin, kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän juhlakampauksissa juurikaan ole eroa, vaikka juhlat ovatkin erit. Hääkampauksia tosin väkerretään pitkään ja hartaasti, ettei yksikään kiehkura vaan ole väärässä kohdassa tai uhkaa irrota paikaltaan pitkän päivän aikana. Niihin myös laitetaan usein enemmän bling blingiä. Ylioppilaskampauksessa se ei ole ihan niin tarkkaa eikä asiakaskan ole yhtä hysteerisen tarkka. :D

      Polkka on hyvä, ja siihenhän saa myös yllättävän paljon erilaisia kampauksia, jos vaan haluaa.

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...